Keittiön suunnittelu

Keittiön tarkempi suunnittelu tuli ajankohtaiseksi yllättävän aikaisessa vaiheessa. Karkea suunnitelmahan on ollut olemassa jo ensimmäisistä pohjapiirrosluonnoksista saakka, mutta asiaan piti nyt paneutua syvemmin.

Meillä kun neliöitä on vähän niin kaikki pitää suunnitella sentin parin tarkkuudella. Tärkeimpänä on tietenkin se, että keittiöstä löytyvät kaikki tarpeelliset toiminnot: oikea määrä oikeanlaista kaappitilaa, tiskikone, tiskiallas, liesi, uuni ja jääkaappipakastin. Lisäksi ikkunat ja oviaukot on suunniteltava niin, että ne sijoittuvat hyvin, sekä keittiön kalusteisiin että muuhun taloon nähden.

Lisäksi on huomioitava, että ikkunat ja kaapinovet mahtuvat aukeamaan, padat ja kattilat saa sijoitettua lähelle niiden käyttöpaikkaa, tiskiallas ja astianpesukone ovat lähellä toisiaan jne. Unohtamatta kaappien seinän vierestä tarvitsemaa, vähintään 50mm levyistä kaistaletta.

Toinen syy keittiön suunnitteluun löytyy budjettipuolelta. Halusin tarkentaa budjettiani tarkemmilla laskelmilla. Oli kiva huomata, että olin ylibudjetoinut keittiön, ja uusilla laskelmilla budjetti alittuu melkein 3000 eurolla.

Suunnittelun tuloksena tiedän nyt myös sentilleen minkä kokoinen tila keittiölle pitää varata.

Netistä löytyi Ikean kätevä, joskin paikoitellen aika huonosti toimiva keittiön suunnitteluohjelma, joka samalla laskee tarvittavien osien listan sekä hinnan. Suunnitteluohjelma antaa myös kivasti eri suunnista vapaasti tarkasteltavan mallin, josta saa hyvän kuvan siitä miltä valmis keittiö näyttää.

Kaikki paikoillaan. Tässä lähes valmis suunnitelma. Kuvasta puuttuu ikkunan eteen, kaappien väliin suunnitellut kaksi irrotettavaa avohyllyä, koska en onnistunut niitä Ikean suunnitteluohjelmalla lisäämään.

Alakaapit vasemmalta: laatikosto, roskakaappi, astianpesukone, kulmakaappi, laatikosto

Korkeat kaapit vasemmalta: hyllykaappi, mikro + uuni, jääkaappipakastin. Lisäksi pienempiä kaappeja ja laatikoita.

Viimeisenä kuva ”ikkunan takaa”.

Ikean keittiösuunnitteluohjelma löytyy täältä. Sellainen varoituksen sana, että ainakin minulla suunnitteluohjelma kaatuili vähän väliä. Tallenna siis usein. Myös uudelleenladattu talletettu suunnitelma ei aina latautunut alkuperäisenlaisena, vaan välillä jossain kohdassa oli ylimääräinen ikkuna tai jokin kaluste puuttui.

Alakerran pohja

Talon hahmotelmat lähtivät eri talotoimittajille pari viikkoa sitten. Pakettiin laitettiin lähes kaikki materiaali jota meille oli kertynyt: mm. hahmotelmat siitä miten haluamamme asiat voisi saada mahdutettua tiukkoihin neliöihin. Tällä hetkellä odottelemme eri talotoimittajien virallisempia ehdotuksia pohjan toteutuksesta, mutta julkaistaanpa sillä välin meidän hahmotelmamme alakerrasta. Pohjan hahmottelu lähti liikkeelle listasta toivomuksia joita meillä on talon suhteen:

  • Talossa on oltava puulämmitteinen tulisija ja sauna
  • Yhden savupiipun pitää riittää
  • Ikkunajaon täytyy olla nätti
  • Keittiöstä pitää voida nähdä kuka tulee taloon
  • Alakerrassa pitää olla kirjasto-/vieras-/työhuone
  • Koiran pitää päästä suoraan ulkoa kylpyhuoneeseen pesulle ja kuivatukseen
Näiden toivomusten lisäksi on otettava huomioon kaikki rakennusmääräyksistä ja -järjestyksestä sekä kaavasta tulevat vaatimukset, kuten ovien leveydet, piippujen sijoittelu, talotekniikan vievä tila jne.
Pohjapiirustusta pyöriteltiin monta iltaa. Paikoitellen työ vaikutti jopa toivottomalta. Löysimme kuitenkin sellaisen mallin, johon olemme hyvin pitkälti tyytyväisiä. Jouduimme paikoitellen tekemään vähän luovempiakin ratkaisuja. Esimerkiksi tavallisesti lasikuistina toimiva tila ei olekaan meillä sisäänkäynti vaan ruokailutila.
Alakerran WC, kylpyhuone, kodinhoitohuone ja talotekniikka on ratkaisuna vähän kesämökkimäinen. Nämä ovat nimittäin sijoitettu yhteen tilaan. Tämä ratkaisu on tilankäytöllisesti aika haasteellinen. Saattaa olla, että esimerkiksi pyykkihuolto on siirrettävä yläkertaan tilan säästämiseksi.
Toivottavasti talotoimittajilla on tarjota tähän parempia ehdotuksia.